Lingonperry logo
LINGONPERRY-BLOGI

Miksi Lingonperry?

Olen toiminut musiikkialalla viime vuosituhannelta asti, monissa eri rooleissa, mutta suurimman osan aikaa elämästäni siellä lavan puolella, rivimuusikkona, takarivissä, erikokoisten kokoonpanojen luotettavana kivijalkana.

Olen kolunnut erinäisen määrän genrejä suomipopista sukkahousuheviin, vanhasta tanssimusiikista argentiinalaiseen tangoon, chansoneista vapaaseen improvisaatioon, jazzista klassiseen ja takaisin. Kiersin maita ja mantuja, milloin kuoroja säestämässä kansanmusiikkitrion jäsenenä, milloin rock-ryhmien jokapaikan höylänä tai sinfoniaorkesterin virkamiesmuusikkona. 

Työpisteet vaihtelivat studioista suuriin konserttisaleihin ja teatterista pieniin baareihin. Ja joka välissä tietenkin erikokoisiin ja -tuoksuisiin harjoituskoppeihin. 

Siinä sivussa tein kaikkea mahdollista alaan liittyvää, bussikuskista lipunmyyjään, keikkamyyjästä roudariin, miksaajasta tuottajaan ja sovittajaan. 

Tuolla matkalla olen nähnyt ja kokenut paljon, tavannut uskomattoman hienoja muusikoita, biisintekijöitä, säveltäjiä, sovittajia ja tietenkin innokkaita yleisön edustajia, joskus suurina joukkoina, joskus yhden käden sormin laskettavissa. 

Suurimman osan matkastani tein musiikkia suhteellisen tuntemattomien kokoonpanojen kanssa, aina ei siis ollut suuren maailman glamouria tarjolla. Mutta musiikki oli hyvää, erinomaista yleensä, genrestä riippumatta, samoin kuin bändit, oli sitten kysymyksessä duo tai suuri orkesteri. 

Matka ei ole ollut aina ruusuilla tanssimista, olihan se välillä yhtä juhlaa… ja toisinaan sitten ei. Kieltämättä joskus ajatuksiin hiipi epäilys homman mielekkyydestä, kun erinomainen kokoonpanomme ei herättänyt keikkajärjestäjien tai radiokanavien mielenkiintoa. Eivätkä keikat ylittäneet uutiskynnystä, jotta edes korttelikapakan pieneen saliin olisi saatu kourallista enemmän maksavaa yleisöä. Koska he eivät tienneet meidän olevan paikalla. Ei radiosoittoa kuin korkeintaan satunnaisia paikallisradioväläyksiä, ei valtavia striimimääriä millään alustalla. Ja joka kokoonpanolla genrestä riippumatta sama tilanne. Ja musiikki oli kuitenkin erinomaista. 

Emmekä olleet ainoita, samanlaisten haasteiden edessä oli ja on edelleen valtava määrä huippumuusikoita ja uuden musiikin tekijöitä. Voitaisiinko tehdä siis jotain asialle? 

Miten voisimme jollain tapaa helpottaa tuota rämpimistä tuossa kynnöspellossa, jossa niin moni pieni artisti punnertaa omassa pienessä kuplassaan? Suuret ovat suuria jatkossakin, sitä me emme muuta, mutta voisimmeko hieman tasoittaa eriarvoisuutta suurten globaalien jättien ja pienten kotimaisten ruohonjuuritoimijoiden välillä? Edes vähän? Voisiko tämä homma olla edes hieman reilumpaa ja tasapuolisempaa? Pienikin tasoitus voi olla pienelle tekijälle loppujen lopuksi melkoisen suuri. 

Mutta miten? Mitä jos yritettäisiin yhdessä? Ei yksin vaan yhdessä. Genrestä riippumatta, kaikilla meillä on samat haasteet. Olisiko mahdollista koota yhteen joukko musiikintekijöitä, kuuntelijoita ja tukijoita, joita yhdistää intohimo tehdä omaa juttuaan, halu tehdä alasta hieman reilumpi ja tasapuolisempi kaikkia kohtaan. Ja usko siihen, että se on mahdollista. Ei se helppoa ole, mutta ei tämä vallalla olevakaan tilanne ole kovin herkullinen. Kannattaisi ehkä yrittää, vai mitä? 

Monet ideani on matkan varrella torpattu erilaisilla kommenteilla kuten “Petri, muista että me ei olla nyt Helsingissä.” Tai jos ideoitiin Helsingissä, kommentti saattoi olla ”Petri, muista että nyt ollaan Suomessa.”  Niin ollaan, ja siksi kannattaa yrittää entistä innokkaammin!

Minä kuitenkin edelleen uskon, että jotain voidaan muuttaa, että yhdessä tekemällä voidaan luoda paremmat mahdollisuudet tuoda entistä useampi uusi musiikintekijä yhä useamman kuulijan tietoisuuteen. Mutta se pitää tehdä yhdessä, yksin se tuskin onnistuu. 

Siksi on laitettu alulle Lingonperry.

Minulla on ollut ilo olla tässä projektissa mukana alusta asti ja haluan kiittää koko tiimiämme, joka tekee uskomatonta työtä joka päivä rakentaaksemme uudelle musiikille uusi koti. Reilumpi, tasapuolisempi, jokaiselle musiikintekijälle.

Ja haluan kiittää tietenkin kaikkia artisteja ja kuuntelijoita, jotka ovat jo ottaneet Lingonperryn omakseen. Ilman teitä ei ole Lingonperryä. 

Matka on vasta alussa, mutta se on ollut jo nyt tekemisen arvoinen. 

Siksi Lingonperry.

 

Petri Mäkiharju
CEO
ArtXperience Oy
Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp
fiFI