Lingonperry Liveklubi logo

Lingonperry tuo kotimaisen indie-musiikin lavalle Tampereen sydämessä

Mikä on Lingonperry Liveklubi?

Lingonperry Liveklubi on ArtXperiencen ja Tampereen Ylioppilasteatterin yhteistyönä järjestettävä, viikoittainen musiikintekijöiden ja -kuuntelijoiden sekä muiden kulttuurialojen kohtauspaikka, jossa esiintyvät ensisijaisesti Lingonperry-alustan artistit. Lisäksi ohjelmassa on eri kulttuurialoja yhdistäviä tapahtumia.

Lingonperry on erityisesti indie-artisteille suunnattu musiikkialusta, ja klubi on syntynyt halusta tarjota vähemmän tunnetuille artisteille esiintymislava, jolla esittää omaa musiikkiaan uudelle yleisölle. Klubi on ennen kaikkea kohtaamispaikka, jossa uuden musiikin tekijät ja yleisö kohtaavat aidossa ja intiimissä ympäristössä.

Jos et vielä ole tutustunut Lingonperry-alustaan, klikkaa alla olevaa painiketta!

Mistä liput Liveklubille?

Liput Liveklubeille myy ArtXperiencen oma lippukauppa.

Lingonperry-tilaajana saat liput puoleen hintaan, joten nyt kannattaa olla tilaaja!

Klubi-iltana lippuja myydään myös ovelta.

Radio Into mukana joka ilta

Etkö pääse paikalle livenä, mutta haluat kuulla suosikkisi esityksen? Radio Into lähettää esitykset joka maanantai klo 19:00 ja uusintana keskiviikkona!

Paikka ja aika

Lingonperry Liveklubi avaa ovensa Tampereen Ylioppilasteatterissa joka maanantai klo 18:00, ja illan esitykset alkavat klo 19:00. Esitykset päättyvät noin klo 21:00, mutta tarjoilu jatkuu ja Radio Into soittaa musiikkia klo 22:00 asti!

Tampereen Ylioppilasteatteri on osoitteessa Itsenäisyydenkatu 12-14, 33500 Tampere.

Olohuonetunnelmaa

Tampereen Ylioppilasteatteri on kuin kaupungin omaperäisin olohuone; paikka, jossa taide, ihmiset ja tarinat kohtaavat rennossa tunnelmassa. Tule nauttimaan illasta, esityksistä, hyvästä juomasta ja pikkusuolaisista. Täällä viihtyy vähän pidempäänkin!

Miten klubille pääsee esiintymään?

Lingonperry-alustan artistien on mahdollista päästä klubille esiintymään yhteydenottolomakkeen kautta. Aktiivisuus alustalla katsotaan eduksi, kun esiintyjiä valitaan.

Liveklubin tunnelmaa kuvina

Tulevat Liveklubit

10.11. 19:00 – 22:00

Maria Milvus

Lingonperry Liveklubilla Maria Milvuksen indie-rockia, sekoituksena rosoisuutta, lämpöä, herkkyyttä ja karvautta!

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

kuva: Darina Rodionova

17.11. 19:00 – 22:00

Aaro Joki -yhtye

Aaro Joki yhtyeineen tuo Lingonperry Liveklubille indie-rockia! Yhtye soittaa suomeksi biisejä ja seassa on sekä menevää, että rauhallista.

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

24.11. 19:00 – 22:00

S4KUA TRIO

S4KUA tuo Lingonperry Liveklubille manserockia, jossa voimakas tulkinta yhdistyy ajatusta herättäviin lyriikoihin!

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

kuva: Netta Saarinen

1.12. 19:00 – 22:00

Juha Saunala

Lingonperry Liveklubilla aitoa soitantaa, muusikkoutta ja inhimillisyyttä, kun lavalle nousee Juha Saunala!

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

kuva: Renskuphotos

8.12. 19:00 – 22:00

Stenari

Stenari tuo Lingonperry Liveklubille oikeat kantribileet!

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 14 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 7 €

kuva: Anne Heikkilä

15.12. 19:00 – 22:00

ILMU

Lingonperry Liveklubilla ILMU-yhtyeen folk-trip-hop-musiikki kajahtaa Karjalasta!

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 14 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 7 €

22.12. 19:00 – 22:00

JOULUJUHLA

Lingonperry Liveklubilla valmistaudutaan jouluun musiikkitunnelmissa. Esiintyjä(t) TBA

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

Lingonperry Liveklubi logo

29.12. 19:00 – 22:00

UUDENVUODEN ETKOT

Lingonperry Liveklubi ottaa varaslähdön uudenvuoden bileisiin. Esiintyjä(t) TBA

Ovet 18:00, showtime 19:00
Liput 10 €, Lingonperryn kuukausitilaajille 5 €

Lingonperry Liveklubi logo

Yhteistyössä

ArtXperience-logo

ArtXperience Oy

www.artxperience.net

info@artxperience.net

Tampereen Ylioppilasteatteri logo

Tampereen Ylioppilasteatteri

www.tayt.fi

Lingonperry logo

Lingonperry

www.lingonperry.com

info@lingonperry.com

Radio Into logo

Radio Into

www.radiointo.fi

fiFI